iWagner
Joulukuussa kerrottiin lehtiuutisessa, että Apple-yhtiön nettikaupasta ladattavasta kirjan nimestä oli poistettu yksi sana. Kirja oli Danten Jumalainen näytelmä, sen osa Kiirastuli, jonka alaotsikosta tietokoneyhtiö oli soveliaisuussyistä poistanut sanan ”Helvetti”. Tämä ”ruma” ja jumalaton sana kun olisi saattanut ainakin USA:n raamattuvyöhykkeellä herättää närkästystä. Niinpä App-kirjastoressa on ladattavissa Danten runokokoelmasta 2000-luvun ihmisen maailmaan sovitettu ja raiskattu versio, sellainen jonka nimessä ei sanaa helvetti esiinny.
Dante on selvinnyt elossa ja elinvoimaisena vuosisatojen ajan, kestänyt koskemattomana Mussolinin, Hitlerin ja Stalinin (kirja)vainot ja roviot, mutta nyt kalifornialainen Apple-yhtiö näyttää olevan liikaa runoilijoista suurimmalle. Nämä digitaaliset kirjat ja levyt ovat ihan oma maailmansa. On tietenkin hauskaa, että voi kuljettaa pienessä tulitikkuaskin kokoisessa vempaimessa mukanaan kokonaista kirjahyllyä tai mittavaa levykokoelmaa – maasta toiseen muutamankin kerran muuttaneena tiedän mistä puhun – mutta on tässä kaikessa omat ongelmansakin. Danten sensurointi 700 vuotta teoksen kirjoittamisen jälkeen on vain yksi esimerkki. Mielenkiintoiseksi homman tekee tietokoneyhtiöiden latausohjelmat ja niiden tapa automaattisesti kategorisoida musiikki ja kirjallisuus erilaisiin genreryhmiin. Miten tässä hötäkässä käy esimerkiksi suursuosikilleni Richard Wagnerille? Minkä kategorian alle hänen musiikkinsa iTunes-ohjelmassa heitetään?
Valtaosan laajasta Wagner-kokoelmastani tietokoneohjelma luokittelee yksinkertaisesti ”klassinen” osastolle; sinne vaan Beethovenin, Mozartin ja Bachin seuraksi. Tämän luokittelun saavat osakseen Karajanin johtaman Ring-kokonaisuuden yksittäiset osat, uudemmat Wagner-levyt kaikkinensa, Soltin johtama Parsifal, Kleiberin Tristan ja monet muut. Siellä soivat kaikki Nürnbergin mestarilaulajien eri versiot samoin kuin Wagnerin varhaiset oopperat Rienzistä Lohengrinnin kautta Tannhäuseriin. Ei siis yllätyksiä. Mutta sitten alkaakin mielenkiintoisempi vaihe.
Annan ohjelman ladata Georg Soltin Ring des Nibelungen -levytystä: Das Rheingold on ”klassista”, Valküre onkin osastossa ”alternative”, Siegfried jälleen ”klassinen” ja sitten Götterdämmerung ”alternative”. Niin: kyllähän tässä wagneriaanin näkökulmasta tarkasteltuna tietty logiikka on. Valkyyria ja Götterdämmerung ovat ajattomina tarinoina paitsi nyky-yhteiskuntia kriittisesti kuvaavia, niin varmasti ainakin juonellisesti rohkeita ja arveluttavia, ihan selvästi siis ”vaihtoehtoisia”. Näissä musiikkidraamoissa on kysymys muun muassa sukurutsasta, petoksesta, uskollisuudesta, ystävyydestä, rakkaudesta, rahanhimosta ja murhasta. Mistäpä muustakaan iltapäivälehtien otsikot nykymaailmassa kertovat? On nämä herätysliikkeiden omiin lapsiinsa sekaantujat, pyramidihuijarit, Italian ja Kreikan taloussekamelskat, pörssikeinottelijat ja asekauppiaat, Darfur ja Fukushima, Israel ja Palestiina. Näitä kaikkia seuratessa tulee usein mieleen, että tämä uutistulvien ”todellisuus” ympärillämme on ihan pelkkää Wagneria.
Katson tietokoneeltani vielä, että mitähän muuta tämän ”alternative”-leiman alta minun levykokoelmastani löytyy. No, siellä on muun muassa Frank Zappa, Björk, Kate Bush ja Patti Smith. Joten kyllä Wagner ihan hänelle sopivaan ja oikeaan seuraan on päätynyt. Nämä kaikki taiteilijat kun ovat tainneet jossakin vaiheessa elämäänsä soperrella mielessään Dantea: ”Polulta oikealta eksyneenä…”
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Oli Antti pakko kaivaa esiin tuo uutinen, johon viittaat. Apple, viides valtiomahti missä tahansa valtiossa...
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Apple+sensuroi+taideteosten+nimi%C3...
Lainaus yo. linkin artikkelista:"Vaikka Apple sensuroi nimiä kauppojensa teosluetteloissa, se ei puutu teosten varsinaiseen sisältöön. Kun Danten teoksen lataa luettavaksi, helvetti-sana toistuu kirjan kannessa ja sisäsivuilla ilman tähtiä."
Mikäli ymmärrän oikein, ainoastaan nimiä editoidaan teosten pysyessä alkuperäisessä muodossaan. En osaa nähdä asiaa kovin suurena ongelmana.
Kirjallisuudesta jää jäljelle Havukka-ahon ajattelijat painetussa muodossa.
Sähköisessä muodossa sana ei saavuta samaa tunnelmaa, ja katoaa nopeammin.
Delete-nappula roviota helpommin kaikkien käytettävissä.
Ville Suomi:
Ihanko tosissaan tahtoisit nähdä tämänkin sensuroituna
http://www.naytelmat.fi/index.php?view=playListShow&id=613
on ymmärrettävä, että kyseessä on periaatteellisesti ja käytännössä sensurointi. Sitäkö todella tuet? Periaatteista lipsuminen väärissä kohdissa johtaa yksilönvapauden kannalta vakaviin seurauksiin.
Kun hyväksyt otsikon sensuroinnin, annat mielestäni luvan laajentaakin tätä 'ajatusten ja sanojen puhdistamista'. Ne tahot, joiden intresseissä on tämän kaltainen toiminta, ottavat varmasti pikkusormen mukana koko kätesi.
Ja lopuksi: kun taiteilija nimeää teoksensa, se on hänen erityinen oikeutensa johon kenelläkään muulla ei ole nokan koputtamista.
Mikko Niskalle vastauksia:
"Ihanko tosissaan tahtoisit nähdä tämänkin sensuroituna ..."
Jää hämärän peittoon miten kommenttini perusteella päädyt johtopäätökseen että haluaisin sensurointia, mutta vastattakoon että en halua enkä tue sensurointia. En osaa nähdä ongelmana sitä että kannessa lukee "s**tana" "saatana"-sanan sijaan; asiayhteys tullee selväksi oletetulle kohderyhmälle, eli aikuisille, tuollakin tavalla. Tiedä häntä vaikka korvaamalla muutama kirjain asteriskeillä vältettäisiin muutama ennenaikainen keskustelukin perheiden pienimpien kysellessä mielenkiintoisten sanojen perään.
"Kun hyväksyt otsikon sensuroinnin, annat mielestäni luvan laajentaakin tätä 'ajatusten ja sanojen puhdistamista'. Ne tahot, joiden intresseissä on tämän kaltainen toiminta, ottavat varmasti pikkusormen mukana koko kätesi."
Se että hyväksyn em. käytännön otsikossa ei sano mitään siitä voiko vastaavaa soveltaa myös itse sisältöön. Mikäli sisältöön kajottaisiin vastaavalla tavalla, olisin kanssasi samaa mieltä siitä että silloin ollaan vaarallisilla vesillä. Lisäksi kannattanee myös ottaa huomioon että Apple on kaupallinen ja yksityinen toimija joka ei omaa monopolia vaikka juuri tällä ajan hetkellä sattuukin olemaan voimainsa tunnossa. Koska Appleja tulee ja menee eikä kyseessä ole valtiollinen taho joka moista harrastaa, en näe ongelmaa.
"Ja lopuksi: kun taiteilija nimeää teoksensa, se on hänen erityinen oikeutensa johon kenelläkään muulla ei ole nokan koputtamista."
Eittämättä.
Ville Suomi:
En tiedä katsoitko jo tämän linkin
http://www.cbsnews.com/8301-503544_162-57350591-503544/mitt-romney-reads...
Mutta kas vaan, miten onkaan juuri apple tuolla Romneylla. Jenkeissä on kuitenkin kokonaisia kaupunkeja täynnä ihmisiä, jotka syö vaikka hatullisen pas***kaa jos se on Jeesuksen tekemä. Siis se hattu.
"Hillary Clinton piti "pikkuruista raamattua" mukanaan käsilukussaan hänen miehensä 1992 presidentinvaali kampanjan aikana. 20 vuotta myöhemmin, Mitt Romney lukee raamatun kirjoituksia ladattuna hänen iPadilleen.
Romney ja hänen vaimonsa Ann, jotka ovat mormoneja, paljastivat tämän high-techin Huffington Postin haastattelussa. Kysyttäessä mitä hän tekee pysyäkseen hengellisesti maadoitettuna (!) Romney sanoi että hän käy kirkossa joka Sunnuntai, hän lukee sanomaa säännöllisesti sekä etsii neuvoa luojaltaan päivittäin.
Hän lisäsi; "en rukoile joka päivä. En lue sanaa joka päivä. Varmaankin pitäisi."
Sillä hetkellä Ann nosti esiin iPadin. "Noniin" Romney sanoi. "Minulla on ne iPadillani."
---------------
Kun tuon uutisen sisällön kääntää suomeksi, ainakin mulle se avautuu jotenkin toisella tavalla, toi sisälukutaito engelskan osalta on vähän hakusessa, voi olla joskus muutenki.
Kiitoksia linkistä Erkki Lankinen, luin artikkelin. En tosin varsinaisesti ymmärtänyt mitä haluat kirjoituksellasi sanoa.
En minäkään ymmärrä, varsinkaan sitä, miten äärettömän näpäkästi jeesusPad ja Romney sopii yhteen. Hänen vaimonsakin diggailee.
Jenkeissähän on juuri nyt meneillään "uushengellistyminen," ja toki kunnon markkinamiehet ja naiset tällaiset asiat osaavat haistella?
Mukava nähdä että päätoimittaja Huusko on taas rohkaistunut puolustamaan sananvapautta! Välillä on ollut tunne, että sinulla on ollut usko koetuksella. Olkoon vuosi 2012 poliittisen korrektiuden vastainen vuosi.
Toimin älypuhelimien ohjelmistojen konseptoijana ja täytyy sanoa, että Applen julkaisupolitiikka on todella tiukka ja se ärsyttää ihan periaatteen vuoksi. Tämä on yksi syy miksi Apple ei ole enää ykköskohde eri alustoissa, kun uusia ohjelmistoja kehittelen.
Mutta katsotaan mihin suuntaan Apple menee, nyt kun ruoriin on astunut uusi mies.
Laitevalinta on keskeistä, hyvä herrat. Kuka pistää ostamaan typerää omena. Saadanhan Project Gutenberg EBOOKS sivustoilta ladattua ihan sopiva Jumalaisen komedian Leinon Einon hienona suomennoksena ja ihan Helvetin kanssa. Minusta se on vakivaltainen raiskaus, jota omena harrastaa kulttuuria kohtaan.
Laitevalinta on irrelevanttia niiltäkin osin, että Gutenberg-projektin materiaalia voi hyödyntää myös Applen järjestelmissä.
Poliittisen 'korrektiuden' merkeissä tapahtuva sisällön, kulttuurin ja mikä pahinta myös ajatusmaailman muokkaaminen on aivan oikein kuten herra Manfelt toteaa, brutaalia väkivaltaa.
Se kuvastaa hysteeristä aikaamme. Uuskeskiajan uhreina meidän on tehtävä voitavamme tämän mielipuolisuuden torjuntaan. Sen olemme velkaa tuleville sukupolville.
Olisi mielenkiintoista tiedustella eräältä kirjailijalta, kuinka tämä kioskikirjallisuuden kauhukakara Juha Vuorisen kirjat sensuroitaisiin, jos ne laitettaisiin sinne Apple App Storeen? Täynnä tähtiä jokaisissa törkysanoissa?
Mieluummin kirjat voisi suunnata Kindle-sovelluksen kautta luettaviksi.
Aika huonoa journalismia ja vielä pöljempiä kommentteja. Jos joku olisi lukenut artikkelin niin olisi huomannut, että sisältöä ei sensuroida, vain teosnimissä on sopivia sanoja poistettu/sensuroitu.
Kukaan ei ole edes väittänyt, arvoisa Edvard Majakari, että teoksen varsinaista sisältöä sensuroidaan, mutta myös otsikko tai nimike on sisältöä ja siitä nyt on kyse. Kyllä teoksen nimen, otsikon tai vastaan tähdittäminen on yksinkertaisesti sensuuria ja sitä juuri tuo tuperyyden markkinatori Apple harrastaa. Sielle ei voi mitään, niin se vaan on. Osaammepa sisälukuä tahi sitten ei niin sensuurina se pysyy!
Kiitos asiallisesta vastauksesta (ignoroin alun sarkastasisen sävyn) - se ei ole itsestäänselvyys joten olen päättänyt kiittää useammin sellaisista jatkossa.
Ensiksi - voin olla päästäni vialla, mutta minusta on aika selvää, että sekä alkup. kirjoitus että monet kommentit implisiittisesti esittävät noin, vaikka erityistä mainintaa sisällön sensuroinnista ei ole. Toisekseen sensuuri on minusta vahva sana, jos kaikille on aivan selvä mitä H******i tarkoittaa Daten teoksessa mainitussa kontekstissa. Myönnän, että ei tuosta suurta iloa ole, mutta lapsiperheellisenä näen minimaalisen *) pienen hyödyn parempana kuin sitäkin vähäisemmän haitan.
Naurettavaa se minusta on pahimmillaan (esim. AppStoresta ladattu selain on 'objectionable content' koska sillä voi mennä mille sivuille vain, ml. pornosivut; oleellista on että sen voi silti asentaa) mutta sen vertaaminen sensuuriin on vähän sama kuin jos vertaisi twitterin 140 merkin rajaa sananvapauden rajoittamiseen.
Voi tätä journalismin tekopyhyyttä.
Minulla seisoo k"""i,
Vaimollani on hyvä v"""u,
näin se vaan menee, p""""le.
Eikä sitten kukaan siveä ymmärtänyt.
Taas yksi syy lisää olla ostamatta mitään mitä tuo kultti yrittää tyrkyttää.
http://www.cbsnews.com/8301-503544_162-57350591-503544/mitt-romney-reads...
Tulee taas mieleen se yksi nuorisolle suunnattu wicca-kirjasarja, jota vaadittiin kiellettäväksi täällä Suomessa. Jeesusporukka piti niin kovaa mekkalaa että eikö sen kustantaja sitten perääntynyt, eikä sitten julkaissut sitä Suomessa.

Kommentoi 18 kommenttia