iWagner

Joulukuussa kerrottiin lehtiuutisessa, että Apple-yhtiön nettikaupasta ladattavasta kirjan nimestä oli poistettu yksi sana. Kirja oli Danten Jumalainen näytelmä, sen osa Kiirastuli, jonka alaotsikosta tietokoneyhtiö oli soveliaisuussyistä poistanut sanan ”Helvetti”. Tämä ”ruma” ja jumalaton sana kun olisi saattanut ainakin USA:n raamattuvyöhykkeellä herättää närkästystä. Niinpä App-kirjastoressa on ladattavissa Danten runokokoelmasta 2000-luvun ihmisen maailmaan sovitettu ja raiskattu versio, sellainen jonka nimessä ei sanaa helvetti esiinny.

Dante on selvinnyt elossa ja elinvoimaisena vuosisatojen ajan, kestänyt koskemattomana Mussolinin, Hitlerin ja Stalinin (kirja)vainot ja roviot, mutta nyt kalifornialainen Apple-yhtiö näyttää olevan liikaa runoilijoista suurimmalle. Nämä digitaaliset kirjat ja levyt ovat ihan oma maailmansa. On tietenkin hauskaa, että voi kuljettaa pienessä tulitikkuaskin kokoisessa vempaimessa mukanaan kokonaista kirjahyllyä tai mittavaa levykokoelmaa – maasta toiseen muutamankin kerran muuttaneena tiedän mistä puhun – mutta on tässä kaikessa omat ongelmansakin. Danten sensurointi 700 vuotta teoksen kirjoittamisen jälkeen on vain yksi esimerkki. Mielenkiintoiseksi homman tekee tietokoneyhtiöiden latausohjelmat ja niiden tapa automaattisesti kategorisoida musiikki ja kirjallisuus erilaisiin genreryhmiin. Miten tässä hötäkässä käy esimerkiksi suursuosikilleni Richard Wagnerille? Minkä kategorian alle hänen musiikkinsa iTunes-ohjelmassa heitetään?

Valtaosan laajasta Wagner-kokoelmastani tietokoneohjelma luokittelee yksinkertaisesti ”klassinen” osastolle; sinne vaan Beethovenin, Mozartin ja Bachin seuraksi. Tämän luokittelun saavat osakseen Karajanin johtaman Ring-kokonaisuuden yksittäiset osat, uudemmat Wagner-levyt kaikkinensa, Soltin johtama Parsifal, Kleiberin Tristan ja monet muut. Siellä soivat kaikki Nürnbergin mestarilaulajien eri versiot samoin kuin Wagnerin varhaiset oopperat Rienzistä Lohengrinnin kautta Tannhäuseriin. Ei siis yllätyksiä. Mutta sitten alkaakin mielenkiintoisempi vaihe.

Annan ohjelman ladata Georg Soltin Ring des Nibelungen -levytystä: Das Rheingold on ”klassista”, Valküre onkin osastossa ”alternative”, Siegfried jälleen ”klassinen” ja sitten Götterdämmerung ”alternative”. Niin: kyllähän tässä wagneriaanin näkökulmasta tarkasteltuna tietty logiikka on. Valkyyria ja Götterdämmerung ovat ajattomina tarinoina paitsi nyky-yhteiskuntia kriittisesti kuvaavia, niin varmasti ainakin juonellisesti rohkeita ja arveluttavia, ihan selvästi siis ”vaihtoehtoisia”. Näissä musiikkidraamoissa on kysymys muun muassa sukurutsasta, petoksesta, uskollisuudesta, ystävyydestä, rakkaudesta, rahanhimosta ja murhasta. Mistäpä muustakaan iltapäivälehtien otsikot nykymaailmassa kertovat? On nämä herätysliikkeiden omiin lapsiinsa sekaantujat, pyramidihuijarit, Italian ja Kreikan taloussekamelskat, pörssikeinottelijat ja asekauppiaat, Darfur ja Fukushima, Israel ja Palestiina. Näitä kaikkia seuratessa tulee usein mieleen, että tämä uutistulvien ”todellisuus” ympärillämme on ihan pelkkää Wagneria.

Katson tietokoneeltani vielä, että mitähän muuta tämän ”alternative”-leiman alta minun levykokoelmastani löytyy. No, siellä on muun muassa Frank Zappa, Björk, Kate Bush ja Patti Smith. Joten kyllä Wagner ihan hänelle sopivaan ja oikeaan seuraan on päätynyt. Nämä kaikki taiteilijat kun ovat tainneet jossakin vaiheessa elämäänsä soperrella mielessään Dantea: ”Polulta oikealta eksyneenä…”